Laatikkolipaston lakkapinnan hoito

Laatikkolipaston lakkapinnan hoito

 

Vaurioituneen selluloosalakkapinnan hoitaminen

Tuotteet joita käytin projektissa:

 

Pieni lipasto on tehty 1950-luvulla. Valmistuksessa on käytetty koivua ja jalavaa, tämä yhdistelmä hyvin tyypillistä 1950-luvulla. Pintakäsittely tehtiin silloin yleensä lakkaamalla ja lakkana käytettiin nitroselluloosalakkaa.

Lakkapinnalla oli jonkin verran käytössä tulleita kolhuja ja naarmuja. Sille oli myös alkanut muodostumaan selluloosalakalle tyypillistä krakelointia, mutta lakkaus oli kuitenkin pääsäntöisesti ehjä. Punnitsin mielessäni kolmea vaihtoehtoa pintojen korjaamiseksi:

  1. Kokonaan uusi lakkapinta
  2. Sellakkaus kevyesti vanhan selluloosalakan päälle
  3. Vanhan lakkapinnan ehostaminen Restaurointiöljyllä

 

Päätin kokeilla kolmatta, eli helpointa vaihtoehtoa ensin. Levitin hieman restaurointiöljyä  huomaamattomaan paikkaan ja katsoin millainen vaikutus sillä oli. Öljy toimi mukavasti, joten päätin jatkaa restaurointiöljyn levittämistä. Koska laatikkolipaston pinnan vauriot olivat aika pahoja, käytin levittämiseen 0000 teräsvillaa. Kun öljyä levittää 0000 teräsvillalla, se hioo kevyesti vaurioitunutta pintaa, mutta ei kuitenkaan poista lakkaa.

Kun kaikki lakatut pinnat oli käyty teräsvillalla ja vaalealla restaurointiöljyllä läpi, annoin öljyn kuivua muutaman tunnin.

Lopuksi kiillotin pinnat nukkaamattomalla kankaalla.

Sitten 50-luvun laatikkolipasto olikin valmis myyntiin.

Jätä kommentti

Olen Jukka

Tervetuloa Wanhan Wiljamin blogiin! Täällä jaan vinkkejä ja inspiraatiota vanhojen esineiden entisöintiin ja uuden elämän antamiseen, käyttäen Borma Wachin tuotteita projektieni tukena.

Seuraa somessa